Limingan laitumilta Euroopan estradeille

27.6.2017

Minulta tiedustellaan aika ajoin, että mikä siinä Abraham Ojanperässä oikein viehättää, kun olen oppaana hänen muistokodissaan Aappolassa ja vähän miehestä kirjoittanutkin. Hyvä kysymys, johon on helppo vastata.

Kun on kiinnostunut historiasta, ja eritoten Suomen historiasta, niin liminkalaisen Aapin kautta on sykähdyttävää sukeltaa kotimaamme mielenkiintoisiin vuosikymmeniin. Ja kun on kiinnostunut kulttuurista, voiko toivoa parempia perehdyttäjiä kuin Ojanperän kavereihin lukeutuneet kultakauden kulttuuripersoonat. Ja kun on kiinnostunut matkailusta, Aapin mukana on mukava reissata ympäri Eurooppaa.

 

 

Oopperalaulajamme elämään on hyvä tutustua Maija-Liisa Näsäsen Abraham Ojanperä – laulajan elämä -kirjan kautta.

Ainoa harmituksen aihe on ollut se, että Ojanperä on ollut vaipumassa unholaan. Maine ja tunnettuus ovat katoava luonnonvara. Kuvaavaa on, että kahden liminkalaisen suurmiehen taustat ovat täysin vastakkaiset: Ojanperä sai elinaikanaan nähdä suuren suosionsa, mutta nyt hänet tunnetaan Oulun seudun ulkopuolella tuskin enää muuten kuin valveutuneissa musiikkipiireissä. Taidemaalari Vilho Lampi taas oli kuollessaan liki tuntematon, mutta on viime vuosikymmeninä saavuttanut vahvan aseman suomaisessa taidekentässä.

Onneksi Liminka on vaalinut Ojanperän muistoa ylläpitämällä laulajan muistokoti Aappolaa, joka täyttää tänä vuonna samat sata vuotta kuin itsenäinen Suomi. Erityisen iloinen olen, että Ojanperä saa tänä kesänä oman oopperansa, Abrahamin pidot. Ja hienoa, että se esitetään autenttisessa ympäristössä Vanhan Limingan museoalueella, jossa katsomosta on suora näköyhteys Aappolaan. Nämä ovat pehmeän arvon kulttuuritekoja kunnalta, missä Ojanperän mukaan kivetkin ovat pehmeämmät kuin muualla.

On olemassa sanonta, että ”jos tikka on kirjava, niin ihmisen elämä on vielä kirjavampi”. Kansanviisaus sopii Abraham Ojanperään kuin nakutettuna. Tämä elämä ikuistettiin myös filmille. Vuonna 1948 ilmestyi valkokankaalle vuoden toiseksi katsotuimmaksi elokuvaksi noussut Ilmari Unhon ohjaus Ruusu ja kulkuri, missä Ojanperää esittävän pääroolin tyylitteli Unto Salminen. Pari vuotta aiemmin Unho oli ohjannut elokuvan Aleksis Kivestä, joten siinä on hiukan perspektiiviä, että Ojanperässä oli vetovoimaa.

Käsikirjoittaja oli sekoitellut faktaa ja fiktiota siihen malliin, että moni kohtaus tuli ikuistetuksi vailla todellisuuspohjaa. Se on tietenkin filmintekijän vapautta, mutta kyllä kaksivuotiaana täysin orvoksi jäänyt Aappi eli niin värikkään elämän, että siinä oli kyllä draaman kaarta ihan omiksi tarpeiksi. Tai, kuten Pekka Gronow toteaa Hiidenkivi-lehden numerossa 3/2001: ”Vanhat äänilevyt puutteineenkin tekevät historialliselle Abraham Ojanperälle paremmin oikeutta kuin hänen ansioitaan kritiikittömästi paisutteleva filmi.” 

Jos oli Ojanperän elämä kirjava, hän osasi olla myös värikäs seuramies ja aikalaisten kuvausten perusteella mainio laulupedagogi. Armas Maasalon mukaan opetuksesta puuttui turhanpäiväinen teoretisointi: opettaja näytti edellä, ja oppilaat tekivät perässä. Oppitunnit olivat myös muulla tavoin rentoja. Näin Maasalo muisteli: ”Kaikkein rattoisampia tunteja olivat sittenkin Abraham Ojanperän laulutunnit. En ole missään enkä milloinkaan kuullut niin loistavaa kielenkäyttöä ja mielikuvitusrikkautta kuin Ojanperän pakinoissa. (…) Hänen kuvauksensa olivat niin eläviä ja seikkailunsa (ulkomailla) niin ihmeellisiä, että me elimme täydellisesti mukana kuin lapset sadun lumoissa.”

Kansankoulun jälkeen Ojanperä pääsi paikallisen kirkkoherran ja isäntien rahallisella avustuksella Jyväskylän opettajaseminaariin. Hän läpäisi pääsykokeet toiseksi korkeimmalla pistemäärällä. Kansankynttilää Aapista ei tullut, ja elämä olisi ollut taatusti vähemmän kirjavaa Lohtajalla opettajan virassa.

Onneksi naisten puolen opettajana toiminut Edla Soldan kannusti nuorukaista lauluopintoihin ja myöhemmin pönkäsi häntä myös rahallisesti eteenpäin, kun senaatin apurahoja ei aluksi hellinnyt. Tie vei valmistumisen jälkeen pääkaupunkiin, missä Ojanperä aloitti lauluopinnot ja toimi myös Helsingin Suomalaisen kansakoulun laulunopettajana.

Dresdenin konservatoriossa kuluivat vuodet 1882–1885. Samalla vuosikymmenellä Ojanperä täydenteli musiikkiopintojaan Berliinissä, Pariisissa ja Lontoossa. Italiassa hän opiskeli myöhemmin vuoden verran apurahan turvin ja vuosina 1905–1906 hän teki vielä opintomatkoja Brysseliin, Pariisiin ja Madridiin.

 

 

Kotimaa kutsui omaansa, sillä Ojanperälle tarjottiin Helsingin musiikkiopiston (myöhemmin Sibelius-akatemia) yksinlaulun opettajan virkaa, jota hän hoiti 30 vuotta, lähes kuolemaansa asti. Tämän lisäksi hän oli Johanneksen kirkon kanttorina vuosina 1896–1915 sekä Helsingin yliopiston kirkkolaulun opettajana melkein saman ajan.

Aapin läheisin ystävä ja työtoveri Johanneksen kirkossa oli säveltäjä Oskar Merikanto, Aappi kanttorina ja Oskar urkurina. Kaksikko muodostui maamme musiikkielämässä käsitteeksi erityisesti Johanneksen kirkon vuotuisten pääsiäiskonserttien muodossa. Parivaljakko järjesti myös yleisöä keränneitä konserttikiertueita muualle Suomeen.

Juuri Johanneksen kirkkoon liittyy itselläni mukava Aappiin liittyvä muisto. Vedin keväällä 2011 Limingan kunnan kulttuurimatkan Helsinkiin ja Tuusulanjärvelle. Halusin ehdottomasti viedä 40 hengen ryhmämme myös Johanneksen kirkkoon.

Olin sopinut urkuri Pertti Eerolan kanssa pitävämme matkalaisilta salassa sen, että hän aikoi soittaa meille Merikannon sävellyksiä. Väen hämmästys oli suuri, kun saimme kuulla myös hänen vaimoaan, sopraano Aulikki Eerolaa. Sitä kuuluisaa historian siipien havinaa oli ilmassa, kun vielä Aapin lauluja esittänyt liminkalainen Markku Ahola esiintyi Eerolan säestämänä.

Tuliaisiksi ja kiitokseksi isäntäväen ystävällisyydestä annoimme kirkon henkilökunnalle Limingan kunnan lahjana Maija-Liisa Näsäsen kirjan Abraham Ojanperä – laulajan elämä.

Aappiin voin törmätä mitä erilaisimmissa paikoissa ja yhteyksissä, Ateenassa kävimme nykymuotoisten olympialaisten ensimmäisellä areenalla. Marmoristadionillakaan ei ollut päällimmäisenä mielessä suuret suomalaiset olympiavoittajat, vaan Näsäsen kirjasta luettu kutkuttava aikalaiskuvaus. Siinä oopperalaulajan naisystävä, Aurora Hanneborg kuvaa kirjeessä Roomassa olevalle Aapille hurmioituneena kisoja, Aappi itse oli käynyt Ateenassa ja kisapaikoilla edellisenä vuonna.

Abraham Ojanperä oli suuri elämännautiskelija. Nautitaan me hänen nimikkopidoistaan oopperan merkeissä elokuussa.

Mikko Ihalainen

Laita jakoon, jos tykkäsit!
Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestEmail this to someone

Blogi

Blogissa kurkistetaan oopperan järjestelyihin ja etenemiseen. Blogissa kirjoittavat oopperan parissa työskentelevät henkilöt, jotka valottavat oopperan etenemistä ja ajatuksiaan omasta näkökulmastaan. Valokeila käännetään myös oopperamme päätähteen eli Abraham Ojanperään. Tervetuloa seuraamaan mitä oopperan kulisseissa tapahtuu!

Aikaa jäljellä Helsingin ensi-iltaan 22.2.2018

Päivä(t)

:

H(s)

:

Minuutti(a)

:

Second(s)

Ryhmävaraukset

Ryhmävarauspyynnöt voi lähettää osoitteseen ryhmat@musiikkitalo.fi.

Abrahamin pidot

Limingassa 2017 jymymenstyksen kokenut Abrahamin pidot -ooppera esitetään 22. ja 23.2.2018 Helsingin Musiikkitalossa.

Etusivu
Blogi
Facebook-sivu

Yhteystiedot

Helena Tornberg, tuottaja

Eero Karvonen, apulaistuottaja