Suur-Limingan lumoissa 540-vuotisjuhliin

14.3.2017

Sain jokin aika sitten käsiini mielenkiintoisen italialaisen kartan 1600-luvun Euroopasta. Suomen kohdalla karttaan oli merkitty kaksi paikkaa: Turku ja – yllätys yllätys – Liminka. Olihan Liminka aikanaan merkittävä emäseurakunta, joka perustettiin vuonna 1477, ulottuen laajimmillaan aina Oulusta Venäjän rajalle saakka. Jotenkin harmittaa että kunnanisät eivät tuolloin pitäneet tiukasti kiinni vallankahvasta. Kyllä olisi mukava hallita lähes koko Pohjois-Pohjanmaata ja Kainuuta. Löytyisiköhän vanhoista papereista perusteita palauttaa tilanne ennalleen?

Tänä vuonna juhlimme sekä Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä että itsenäistä 540 -vuotiasta Limingan kuntaa. Juhlavuosi on jo korkattu, mutta mukaan ehtii vielä hyvin! Erilaisia tapahtumia järjestävät niin kunta kuin sen kumppanit, joko yksin tai yhdessä. Lapsiperheille on kevään aikana ollut jo useita mukavia ulkoilu- ja luontotapahtumia Rantakylän ulkoilualueella ja Liminganlahden luontokeskuksessa ja lisää on tulossa kevään ja kesän aikana!

Me olemme aina olleet kulttuuripitäjä isolla kirjaimella ja myös juhlavuoden osalta rima on korkealla. Juhlavuoden pääkulttuuritapahtuma on uusi hieno Abraham Ojanperästä kertova Abrahamin pidot -ooppera. Teos on saanut taakseen nimekkäät tekijät säveltäjä Jukka Linkola ja koreografi Jouni Prittinen etunenässä. Kuulin etukäteen otteita sävellyksestä ja voin taata, hyvät ystävät, että teos on katsomisen ja kuulemisen arvoinen!

Oopperaa esitetään kuusi kertaa elokuussa 10.-19.8.2017 välisenä aikana. Abraham Ojanperä oli aikanaan Jean Sibeliuksen, Eino Leinon, Järnefeltien ja Merikannon Oskarin kavereita, liikkuen ”piireissä”. Jostain syystä hän jäi vähemmän tunnetuksi kuin muut, olihan hän, kuten itse sanoi, ”vain laulaja”. Abraham nautti elämästä, piti juhlista ja kaikesta kauniista, myös naisista. Kun yläkerran kuistilla paloi punainen lyhty, kyläläiset tiesivät, että Aappi oli kotona.

Tuo mielenkiintoinen Abrahamin tarina avautuu Sinulle ja seurueellesi elokuun illassa Vanhassa Limingassa, kun varaat lippupaketin oopperaan www.lippu.fi tai olet meihin suoraan yhteydessä!

Toivotamme Sinut lämpimästi tervetulleeksi Limingan juhlavuoteen ja upeaan oopperaamme!

Pekka Rajala, Limingan kunnanjohtaja

Laita jakoon, jos tykkäsit!
Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestEmail this to someone

Blogi

Blogissa kurkistetaan oopperan järjestelyihin ja etenemiseen. Blogissa kirjoittavat oopperan parissa työskentelevät henkilöt, jotka valottavat oopperan etenemistä ja ajatuksiaan omasta näkökulmastaan. Valokeila käännetään myös oopperamme päätähteen eli Abraham Ojanperään. Tervetuloa seuraamaan mitä oopperan kulisseissa tapahtuu!

Aikaa jäljellä Helsingin ensi-iltaan 22.2.2018

Päivä(t)

:

H(s)

:

Minuutti(a)

:

Second(s)

Ryhmävaraukset

Ryhmävarauspyynnöt voi lähettää osoitteseen ryhmat@musiikkitalo.fi.

Abrahamin pidot

Limingassa 2017 jymymenstyksen kokenut Abrahamin pidot -ooppera esitetään 22. ja 23.2.2018 Helsingin Musiikkitalossa.

Etusivu
Blogi
Facebook-sivu

Yhteystiedot

Helena Tornberg, tuottaja

Eero Karvonen, apulaistuottaja