Virva Puumala

Virva Puumala

(Aurora Hanneborg)


Virva Puumala (s. 1990) opiskelee Oulun Ammattikorkeakoulussa neljättä vuotta klassista laulua opettajanaan oopperalaulaja Soile Isokoski. Hän aloitti musiikkiopintonsa Raahen musiikkiopistossa vuonna 2000 pääaineenaan sello. Muutaman vuoden jälkeen sello vaihtui pianoon ja vuoteen 2009 mennessä Puumala oli suorittanut sekä pianosta että klassisesta laulusta perusasteen päättötutkinnot. Lukion jälkeen tie vei Ouluun, jossa Virva aloitti Oulun yliopistossa musiikkikasvatuksen opinnot. Hän valmistui kasvatustieteen maisteriksi vuonna 2016. Virva Puumala on toiminut solistina mm.  G. Faurèn sekä W. A. Mozartin Requiemissä, Antti Heikkilän Pietari-oratoriossa sekä Oulu Festivo -orkesterin solistina. Tänä syksynä hän on ollut mukana Oulun kaupunginteatterissa esitettävässä W. A. Mozartin Cosi fan tutte -oopperaproduktiossa Despinan roolissa.

Vuonna 2017 Virvan voi nähdä paitsi J. S. Bachin Jouluoratoriossa (osat IV-VI) myös Tapio Tuomelan säveltämässä Tommi Kinnusen romaaniin perustuvassa Neljäntienristeys-oopperassa Kaarinan roolissa sekä tietysti tässä Jukka Linkolan säveltämässä Abrahamin pidot -oopperassa Aurora Hanneborgin roolissa.

Laita jakoon jos tykkäsit 🙂Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestEmail this to someone